Maltain ritarikunta, lyhyemmin MaltRK, on Fyysikkokillan läheisyydessä toimiva epävirallinen yhteisö, jonka tehtävänä on toimia killan sisäjaoksen apuna järjestämällä vuosittain muutamia tapahtumia. Näihin tapahtumiin lukeutuvat muun muassa syksyiset Teekkarikulttuurisitsit ja keväisin killan vuosijuhlan Fuusion silliaamiainen. Kaikilla kynnelle kykenevillä ritarikunnan jäsenillä on työvelvoite näissä tapahtumissa. Ritarikuntalaisiin pääsee tutustumaan ainakin vuosittaisissa Bakkanaaleissa, joissa myös nautitaan laadukkaista mallasjuomista ja hauskasta ohjelmasta, sekä mahdollisissa muissa MaltRK:n järjestämissä tapahtumissa. Näiden lisäksi ritarikunta järjestää vuoden mittaan muutamia tapahtumia keskenään.

Ritarikuntaa luotsaa suurmestari, jonka entiset suurmestarit valitsevat haastattelemalla halukkaita ritareita. Suurmestari on myös sisäjaoksen toimihenkilö, ja hänen yhteystietonsa löytyvät muiden toimihenkilöiden yhteystietojen joukosta killan sivulta Fyysikkokillan toimihenkilöt 2016. Virassa olevan suurmestarin toimikausi kestää vuoden, alkaen loppusyksystä, ja hänet tunnistaa kaulassa kannettavista maltain avaimista. Nykyinen ja entiset suurmestarit kantavat mustaa kaapua ritarikunnan tapahtumissa.

Joka syksy ritarikunta kutsuu joukkoonsa aktiivisia kiltalaisia, jotka ovat killassa toimiessaan osoittaneet reippautta, kiinnostusta ja intoa toimia tapahtumien järjestävällä puolella tulevaisuudessakin. Kutsun vastaanottaneista tulee noviiseja, jotka tunnistaa valkeasta kaavusta tapahtumissa. Nuorimpina ritarikuntalaisina noviisit työskentelevät suurimmassa osassa ritarikunnan tapahtumista. Ne noviisit, jotka ovat ahkerasti mukana ritarikunnan toiminnassa, ylennetään ritareiksi. Ritareiden kaapujen väri on ruskea.

Kiinnostuitko ritarikunnasta? Tule ihmeessä nykäisemään suurmestaria tai tuttua ritaria hihasta, mikäli haluat tietää lisää!