LaTeX-vinkit
Mikä LaTeX?
Yksi asia, jonka todennäköisesti jokainen fyysikko tulee koulu- ja työuransa aikana oppimaan on erilaisten raporttien, julkaisujen tai selostusten kirjoittaminen. Ensimmäinen kurssi, jolla tämän kaltaisten töiden saloihin pääsee todenteolla tutustumaan, on fuksilabrat. Kirjoittamisen voi hoitaa aikasemmasta elämästä tutussa Word-ympäristössä, tai sitten käyttää homman jotain oikeasti siihen suunniteltua ohjelmaa, kuten LaTeXia. LaTeX ei kuitenkaan ole tekstinkäsittelyohjelma (word processing program) vaan ladontaohjelma (typesetting program). Filosofinen ero esimerkiksi Wordin ja LaTeXin välillä on siis huomattava, ja tämä näkyy käytännössä. LaTeXille kerrotaan tietynlaisella kuvauskielellä, mitä haluat ilmaista, LaTeX päättelee tietyn sääntöjoukon perusteella, miten asia ilmaistaan tyylikkäimmin, käyttäjän ei tarvitse sotkea näppejään otsikoiden kirjaisinlajeihin, kuvien sijoitteluun taikka sisällysluettelon tekemiseen. Wordilla ja vastaavilla taas käyttäjä joutuu usein tekemään itse kaikki ulkonäköhienosäädöt, jolloin tekstin rakenne jää valitettavan vähälle huomiolle.
Miten se toimii?
Ensivaikutelma LaTeXista on melko kamala. LaTeX ei ole tekstieditori, eikä muutenkaan juuri muistuta Wordiä. Et myöskään näe heti miten kirjoittamasi teksti tulee näkymään lopullisessa versiossa. LaTeXille syötetään tekstitiedostoja, jotka yleensä tunnistaa ".tex" -päätteestä.
Pelkkä teksti ei vielä sinänsä lohduta, sillä tekstin sekaan voidaan haluta esimerkiksi otsikoita, kaavoja taulukoita, kuvia, yms. Kaikki nämä saadaan sisällytettyä dokumenttiin erityisillä LaTeX-komennoilla. Kaikki komennot alkavat \-merkillä, ja saattavat ottaa parametrejä. Esim. \section{Hieno Otsikko} aloittaa uuden kappaleen, jonka otsikko on "Hieno Otsikko". Kaavoille ja kuville on vastaavat syntaksinsa.
Kun olet saanut tex-tiedoston valmiiksi (tai haluat katsoa mitä on tähän asti tullut tehtyä), se täytyy kääntää. LaTeX tekee tex-tiedostoista dvi-tyypin tiedostoja, jotka voi sitten edelleeen muuttaa pdf:ksi. Homman voi hoitaa myös komennolla pdflatex, joka tekee texeistä suoraan PDF:ää. Valmista PDF:ää voit lukea millä tahansa PDF-lukijalla. Mikäli jostain löytyy jokin virhe, esimerkiksi kuvat ovat vinksallaan tai haluatkin vaikkapa muuttaa kahden luvun keskinäistä järjestystä, avaat vaan tex-tiedoston uudestaan, teet korjaukset ja käännät tiedoston uudestaan.
Miten TEX-tiedostoja tehdään?
TeX-syntaksin opetteluun on kirjoitettu useita hyviä ja huonoja oppaita. IT-palvelukeskuksen palvelupisteeltä on haettavissa paperinen opus nimeltään "LaTeX ja AMS-LaTeX. Opus asiatekstin ladonnasta" (Antti-Juhani Kaijanaho, 180 s.,1998, Jyväskylän yliopiston ATK-keskus). Vastaavia oppaita on Internet pullollaan, mm. Tobias Oetkerin Pitkänpuoleinen johdanto LaTeX2e:n käyttöön sekä Wikibooksin LaTeX-kirja. Muita oppaita löytyy Googlella valtavat määrät, joten mikäli edellämainitut eivät miellytä, niin siitä vaan etsimään.
Tex-tiedoston voi kirjoittaa millä tahansa tekstieditorilla, mutta on suositeltavaa käyttää jotain siihen erityisesti suunniteltua editoria. IT-palvelukeskuksen Linux-koneilta löytyy mm. ohjelma nimeltä Kile, joka osaa värittää ja automaattisesti täydentää komentoja, sisältää hiirellä käytettäviä helppokäyttötoimintoja esimerkiksi kaavojen ja kreikkalaisten kirjaimien tekemiseen. Myös Windows-koneilla on olemassa omat LaTeX-editorinsa, joista esimerkkinä mainittakoon hyvin paljon Kileä muistuttava Texnixcenter. Monet käyttävät sekä UNIX- että Windows-maailmassa Emacsia, jonka oppimiskäyrä tosin ei sekään ole aivan loivin mahdollinen. Aivan mainio editori LaTeXin kirjoittamiseen Windows-puolella on WinEdt, joka tosin on valitettavasti maksullinen.
Mutkun toi opas on niin pitkä ja osaan jo Wordiä =(
Vaikka alussa LaTeXin käyttö saattaa tuntua hankalalta, sen jälkeen kun on sen on oppinut, ei halua enää koskeakaan muihin ohjelmiin. Mm. matemaattisten kaavojen, kirjallisuusviitteiden ja muotoilun tekeminen hoituu LaTeXissa kuin itsestään. Alku on toki työläs, mutta voisin väittää, että jossain vaiheessa joudut LaTeXin opettelemaan kuitenkin: parempi siis aloittaa jo varhain =). Lisäksi opiskelutovereilta ja vanhemmilta tieteenharjoittajilta saa varsin auliisti LaTeX-neuvoja, kunhan vain kysyy.