Tapahtumia vuoden mittaan
Fyysikkokilta järjestää ja sen piirissä tapahtuu kaikenlaista lukuvuoden aikana. Alla on koottu osa lähimenneisyydessä toteutuneista tärkeimmistä tapahtumista yhteen pakettiin. Tapahtumat ovat kutakuinkin siinä järjestyksessä, kuin ne vuoden mittaan esiintyvät.
Tarkempi listaus tulevista tapahtumista ja tapahtumien ajankohdat löytää tapahtumakalenterista. Kannattaa myös seurata Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan omaa tapahtumakalenteria.
Fuksien saapuminen ja Kiljava
Uudet fuksit saapuvat perinteisesti syyskuun ensimmäisenä päivänä. Päivällä käydään läpi opintoihin liittyviä käytännön asioita sekä tutustutaan niin ensimmäisten viikkojen ohjelmaan, tärkeimpiin korkeakoulun tiloihin kuin myös uusiin opiskelutovereihin. Joko heti ensimmäisen päivän iltana tai jonain seuraavista päivistä huristellaan lopuksi perinteiseen Kiljavan leirikeskukseen illaksi tutustumaan toisiin ja pitämään hauskaa.
Otasuunnistus
Syksyn alussa esiintyvä Otasuunnistus on perinteinen ylioppilaskunnan järjestämä tapahtuma, jossa uudet fuksit kirmaavat pitkin Otaniemeä ja kiertävät rasteja. Rasteilla erilaiset Otaniemen alayhdistykset esittelevät toimintaansa. Tarkoitus on luonnollisesti tehdä myös kampusaluetta ja Teekkarikylää tutummaksi.
Stadisuunnistus
Stadisuunnistuksen idea on melko samanlainen kuin Otasuunnistuksen, mutta tällä kertaa tutustutaan Helsingin keskusta-alueeseen ja rasteja pitävät alayhdistysten ohella myös killat ja toisinaan naapuriyliopistojen tahot.
Teekkarikulttuuri-ilta
Uudet fuksit saavat opastusta teekkarien perinnetavoista ja pääsevät myös ensimmäisille yhteisille sitseilleen.
Fysikalen
Fysikalen on eräs syyslukukauden suurtapahtumista. Itse asiassa se on niin hämmentävä spektaakkeli, että tapahtuu vain joka toinen vuosi. Fysikalen on ruotsalaisen Kungliga Tekniska högskolan -yliopiston F-sektionenin järjestämä speksi, jota Fyysikkokilta on maahantuonut yhden näytöksen ja nachspex-jatkositsien verran jo vuosikymmeniä.
Fyysikkospeksi
Killan innokas speksiosasto on järjestänyt vuodesta 2007 asti myös omaa speksiä vuorovuosina Fysikalenin kanssa ja vienyt sen menestyksellä myös KTH:n vieraaksi. Ensimmäinen fyysikkospeksi American Spy sai ensi-iltansa marraskuussa 2007 ja speksejä esitetään joka toinen vuosi.
Fuksiexcu
Fuksiexcu on yhden päivän kotimaanexcursio, joka suuntautuu vuorovuosin Olkiluodon tai Loviisan ydinvoimalaan. Useina vuosina fuksiexcu on samalla myös fuksien itselleen järjestämien haalarien ensimmäinen kenttäkoe.
Fysikerfest
Fysikerfest on Suomen fysiikan opiskelijoiden jonkin maamme fysiikkaa opettavista korkeakouluista luona järjestettävä yhteistapahtuma, johon kokoontuu vuosittain laaja joukko alan opiskelijoita Suomesta ja lähimaista harrastamaan yleisöluentoja fysiikan eri osa-alueilta ja vakavahenkistä sekä ei niin vakavahenkistä illanviettoa.
Vanhempainsitsit
Fyysikkokillan perinteisiin kuuluu myös, että uusien fuksien vanhemmat kutsutaan sitsaamaan yhdessä jälkipolvensa kanssa Otaniemeen. Sitsejä ennen on perinteisesti tutustuttu myös koulutusohjelmaa järjestävien laitosten toimintaan.
Vaalikokous ja pikkujoulut
Joulun alla kiltaan valitaan uusi joukko vastuuhenkilöitä. Kokouksen jälkeen vietetään pikkujouluja, joista kukin fuksikurssi saa tehdä perinteisesti itsensä näköiset.
Lumisota kemistejä vastaan
Helmikuun huippuhetkiä on lumisodan aloitt... käyminen rakkaiden vihollistemme keemikoiden kanssa asiaankuuluvine jälkipeleineen.
Killan vuosijuhla Fuusio
Maaliskuussa, Albert Einsteinin syntymäpäivää 14.3. lähimpänä lauantaina järjestetään killan vuosijuhla, Fuusio, joka on yksi vuoden kohokohdista. Fuusiossa on mahdollisuus tavata paitsi Fyysikkokillan nykyisiä jäseniä, myös muistojaan verestämään saapuneita takavuosien aktiiveja, muiden kiltojen ja ainejärjestöjen edustajia hämmentävine lahjoineen sekä toisinaan myös juhlaan arvokkuutta tuovia laitosten ja killan kunniajäsenistön edustajia.
