Mitä ovat Yöpakkaset?
Yöpakkaset oli Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa syksyllä 1958
puhjennut kriisi. Nimen sille antoi Nikita Hruštšov, joka julisti
Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden ajautuneen "yöpakkasiin".
Kriisi sai alkunsa elokuussa 1958 kun vastanimitetty Fagerholmin III
hallitus ei saanut Neuvostoliiton hyväksyntää. Neuvostoliittoa ärsytti
ennen kaikkea se, että hallitukseen tuli Sosialidemokraattien oikeaa
laitaa edustaneita poliitikkoja. Taustalla oli edellisen lisäksi
elokuun lopulla pidetty Suomen Kommunistisen Puolueen 40-vuotisjuhla,
johon kutsuttuun Neuvostoliiton valtuuskuntaan kuului alun perin myös
Otto Wille Kuusinen. Suomalaisten maanpetturiksi leimaamalle Terijoen
hallituksen päämiehelle ei kuitenkaan myönnetty viisumia.
Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan oli aluksi taloudellista.
Esimerkiksi Saimaan kanavan käyttöoikeutta koskeneet neuvottelut
keskeytettiin. Syksyn edetessä painostus siirtyi poliittiselle ja jo
hyvin konkreettiselle tasolle. Lokakuun alussa 1958 Nevostoliitto veti
pois suurlähettiläänsä Helsingistä.
Marraskuun alussa Maalaisliiton (nyk. Keskusta) johto totesi tilanteen
olevan sietämätön Suomelle ja vaativan välittömiä toimenpiteitä.
Mikä on Illuminati?
Suuri Suomalainen Tietosanakirja 1958:
"Illuminati, substantiivi. Luetaan: Illuminaatti, salaseura.
Soluttautunut liikeyrityksiin, pankkeihin sekä valtioiden
hallintoihin. Tarkemmat suunnitelmat ja organisaation laajuus
tuntemattomia."
Illuminatista on on paljon legendoja, huhupuheita ja hullujen
horinoita, mutta sitäkin vähemmän kiistattomia faktoja. Jotkut
historioitsijat uskovat järjestön olleen voimissaan jo muinaisten
roomalaisten aikaan. Toiset eivät ole vakuuttuneita, että sitä olisi
koskaan edes ollut olemassa.
Erityisen kiistelty tutkijoiden piirissä on Galaktinen
Manifesti-niminen asiakirja, joka löydettiin vuonna 1908
Pohjois-Ranskalaisesesta St. Georgesin luostarista. Koodikielellä
kirjoitettu asiakirja on peräisin 1400-luvulta. Osaa sen sisällöstä
ei olla vieläkään onnistuttu dekryptaamaan, mutta sen uskotaan
sisältävän Pandemiukseksi itseään kutsuvan Illuminatin jäsenen
kirjoituksia.
Pandemius kuvailee Galaktisessa Manifestissa Illuminatin
organisaatiota ja toimintaa. Järjestössä kukin
jäsen tuntee itseään ylempiarvoisista vain oman "mestarinsa", joten koko
toiminnan laajuudesta kirjoittajallakin on vain arvailuja. Suurin
osa koodikielisestä materiaalista sisältää kuitenkin
irrallisia ja mahtipontisen sekavia mainintoja "Universumin
kohtalosta", "Ikiaikaisten Neuvostosta", "mustista tähdistä" ja muusta
sen sellaisesta.
Valtaosa tutkijoista pitää Galaktista Manifestia väärennöksenä,
taitavasti toteutettuna akateemisena pilana.