Fyysikkokilta

Toimihenkilövirat

Tältä sivulta löydät killan toimihenkilövirkojen kuvaukset. Tämän hetkisten toimihenkilöiden yhteystiedot löydät toimarisivulta.

Sisäjaos Opintojaos Infojaos Ulkojaos Fuksijaos Muut

Sisäjaos

MaltRK:n suurmestari

Suurmestari valitaan Maltain ritarikunnan omissa salaisissa menoissa.

Fuusiovastaava

Fuusiovastaava pitää huolta kaikista vuosijuhlaan liittyvistä asioista. Virka on ollut olemassa vasta vuodesta 2004. Koska maaliskuussa järjestettävä Fuusio on yksi vuoden isoimmista tapahtumista, on sen järjestämisestä helpompi olla vastuussa yhden toimarin kuin koko raadin. Raati ja muut vapaaehtoiset luonnollisesti auttavat fuusiovastaavaa, joka koettaa pitää kaikki langat käsissään. Organisointikyvystä ja vuosijuhlakokemuksesta on tietysti hyötyä homman hoitamisessa.

Hovimestarit

Hovimestarit auttavat isäntiä ja/tai emäntiä tapahtumien järjestämisessä. Hovimestarit voivat mm. auttaa sitsien tarjoilussa, järjestää kokkareita, auttaa tukussa tai kaupassa käymisessä tai keittää kahvia killan kokouksen taukotarjoilua varten.

Periaatteessa hovimestarit siis auttavat raadissa toimivaa sisäjaoksen osaa ja tekevät samoja tehtäviä - lukuunottamatta suurten tapahtumien kuten sitsien ja vuosijuhlien suunnittelua ja päävastuun kantamista.

Hovimestarit saavat varmasti tehdä niin paljon hommia kuin heitä kiinnostaa - isännät vastaanottavat mielellään apua. Hovimestarina pääsee kurkkaamaan tapahtumien "backstagelle" ja näkee miten hommat hoidetaan. Samalla oppii ehkä hieman ruoanlaitosta (ruoanlaittotaito ei silti ole mikään vaatimus toimeen ryhtymiselle), tarjoilusta ja asioiden organisoinnista.

Lukkarit

Lukkari pitää huolen siitä, että laulu raikaa killan tilaisuuksissa - varsinkin sitseillä ja vuosijuhlissa sekä erityisissä laulutilaisuuksissa.

Lukkarilla on suotavaa olla kuuluva ääni, musiikillisia avuja sekä teekkarilaulujen laaja tuntemus, mutta myös supliikkitaitoisen lukkarin aasinsiltoja laulujen välillä on mukava kuunnella. Peloton ja laulava lukkarinalku saa aina opastusta lauluissa ja lauluperinteissä vanhemmalta lukkaripolvelta.

Liikuntavastaava

Liikuntavastaava pitää huolen siitä, että kiltalaiset eivät vallan jämähdä paikalleen. Lisäksi liikuntavastaava osallistuu LTMK:n (Liikuntatoimikunta) toimintaan, jossa on joka killasta edustaj(i)a.

Liikuntavastaava osallistuu mm. futis- ja ultimate-pelien ja muiden vastaavien killan liikuntatapahtumien järjestämiseen sekä järjestää liikunnallisia excuja vähän kauemmaksikin oman kiinnostuksensa ja mielikuvituksensa mukaan.

Hupikisälli

Hupikisällit toimivat hupimestarin vetämässä Hyvän Olon Toimikunnassa (HOTtis). HOTtis vastaa niin kiltiksen viihtyvyydestä kuin limutarjonnasta. Kiltiksellä puuhaa riittää yllättävän paljon ja siksi hupikisälliys on luonnollinen valinta niille, jotka tykkäävät viettää siellä aikaa.

Tärkeä osa hupikisällin tehtävää on myös ideoiminen sillä HOTtiksen tapahtumat eivät seuraa tiettyä kaavaa. Hupikisällinä pääset myös järjestämään killan kultuuritapahtumia ja yhdessä liikuntavastaavan kanssa samaan toimikuntaan kannustamaan kiltalaisia urheiluun.

Ideointia tarvitaan myös sitsien ja saunailtojen ohjelman ideointiin. Vaikka sauna, kalja ja hyvä seura ovat jo varsin riittävästi moneen tapahtumaan, vie HOTtis tämän vieläkin pidemmälle hauskalla ohjelmalla.

Jaoslistaan

Opintojaos

HalOpEdit

HalOpEdit ovat hallinnon opiskelijaedustajia, jotka istuvat tiedekuntaneuvoston ja koulutusohjelmaneuvoston kokouksissa täysivaltaisina jäseninä valvomassa opiskelijoiden etuja.

Varjo-opinto-ohjaaja

Varjo-opinto-ohjaaja pitää huolta killan nettisivuilla olevasta varjo-opinto-oppaasta mm. inspiroimalla ihmisiä kirjoittamaan uusia kuvauksia.

Tenttikokoelmavastaava

Tenttikokoelmavastaava on tyyppi joka vastaa siitä, että killan osuus kokoelmasta pysyy pystyssä ja luettavissa. Tenttikokoelmavastaavalta tarvitaan lähinnä innostusta tehdä duunia toisten opiskelujen helpottamiseksi.

Opintovastaavan oikea käsi

Opintovastaavan oikea käsi/jalka/muu raaja auttaa opintovastaavaa.

Abi-infovastaava

Abi-infovastaava järjestää koulutusohjelman ohjelmaa avointen ovien päivänä.

Jaoslistaan

Infojaos

www-operaattori

WWW-operaattori päivittelee killan nettisivuja ja mahdollisesti koodaa ilmoittautumislomakkeita killan tapahtumiin, esim. vuosijuhliin. Tiedottajan teknisenä tukena toimiminen ei myöskään ole mitenkään harvinaista.

Hardware-operaattori

Hardware-operaattori pitää huolen kiltiksellä ja lafkan aulassa pyörivistä koneista, niiden päivityksistä, huoltotoimenpiteistä jne.

Galleristi

Galleristi vastaa killan valokuvagallerian kehityksestä ja ylläpidosta. Galleristi huolehtii, että ainakin isommista tapahtumista saadaan kuvia (joko kuvaamalla itse, nakittamalla kuvaajan tai keräämällä muiden paikallaolleiden kuvia) ja että ne myös päätyvät kaikkien ihasteltaviksi galleriaan. Galleria löytyy täältä. .

Arkistonhoitaja

Arkistonhoitaja pitää huolta killan arkistosta Otarannassa, jossa on muun muassa killan vanhoja toimikertomuksia sekä kirjeenvaihtoa. Ensi vuoden arkistonhoitajan tulisi järjestää vapaaehtoisten avulla loput aineistosta sekä luoda arkisoluettelo.

AD

AD pääsee toteuttamaan taiteellista lahjakkuuttaan tekemällä julisteita killan tulevista tapahtumista (piirtämällä, maalaamalla tai miten ikinä haluaakaan). AD myös vie luomuksensa kiltahuoneen seinille.

Kvantin päätoimittaja

Kvantin päätoimittaja vastaa viime kädessä kaikista Kvanttiin liittyvistä asioista.

Päätoimittaja kutsuu koolle joka lehteä varten suunnittelukokouksen, sopii toimittajien ja muiden kiinnostuneiden kanssa mikä on seuraavan lehden aihe ja mistä kaikesta kirjoitetaan, vastaanottaa jutut, taittaa lehden, lähettää sen painoon ja mainostaa valmiin lehden saapumista näyttävästi. Lisäksi päätoimittaja hoitaa Kvantin nettisivuja (ellei nakita sitä eteenpäin jollekin toimittajalle).

Päätoimittajan virka kuulostaa hirveän vaativalta, mutta hommassa pärjää ennen kaikkea innostuksella. Taitto-ohjelman käytön ja nettisivujen koukerot oppii ihan itsestään eikä niistä tarvi tietää hommaan ryhtyessään. Toimituksen yhteishengen luominen on tärkeää, sillä mitä paremmin toimitus viihtyy keskenään, sitä enemmän ja parempia juttuja lehteen tulee.

Ainoa todellinen vaatimus hommaan on siis uskomaton innostus. Ideoita on hyvä olla - "jatketaan samaa linjaa kuin ennenkin" -tyylillä ei pitkälle pötkitä. Oikeinkirjoitustaito on myös hyvin arvostettava piirre.

Jos päätoimittamisen hoitaa hyvin, siihen menee melkoisesti aikaa. Mitä paremmin homman hoitaa, sitä enemmän positiivista palautetta sataa, joten päätoimittaminen on hyvin motivoivaa.

Lisäksi päätoimittaja osallistuu VTMK:n (Viestintätoimikunnan) toimintaan oman kiinnostuksensa mukaan.

Kvantin toimittajat

Kvantin toimittajat suunnittelevat ja toteuttavat Kvantin yhdessä päätoimittajan kanssa.

Toimitus kokoustaa keskimäärin 1-2 kertaa lehteä kohti. Toimittajilla on hyvin paljon sananvapautta lehtien aiheiden, ilmestymistiheyden ja muiden asioiden suhteen - päätoimittaja ei siis sanele kaikkea, vaan toimituksessa on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa.

Halu ja taito kirjoittaa ovat tietysti suotavia, mutta kaikkeahan ei voi saada :) Tärkeää on yhteistyökyky muun toimituksen kanssa sekä villit ideat.

Jaoslistaan

Ulkojaos

Spexmästaren

Spexmästaren valitaan vain parillisiksi vuosiksi!

Spexmästaren on päävastussa hienosta ja myös työläästä tapahtumasta: KTH:n fyysikoiden Fysikalen-speksin Suomen-vierailusta.

Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, vaan spexmästaren kokoaa itselleen Fysikalen-toimikunnan, johon on yleensä löytynyt helposti jäseniä. Hommia riittää ruotsalaisten majoittamisessa, ruokkimisessa, nachspexin järjestämisessä (=isot sitsit näytöksen jälkeen), lipunmyynnissä, mainostamisessa ja nettisivujen tekemisessä.

Hauskinta tehtävässä on speksiviikonlopun suunnittelu ja esityksen säätäminen ruotsalaisten kanssa, sekä tietysti vierailu Ruotsiin katsomaan speksiä (speksi ruotsalaisella yleisöllä on jotain aivan muuta kuin mitä Suomessa voi koskaan kokea) ja tutustumaan sikäläiseen stabeniin.

Villeistä ideoista seuraa valitettava velvollisuus, eli rahan ruinaaminen sponsoreilta. Työläintä kaikessa on esityksen mainostaminen; varsinkaan sitä ei pidä yrittää yksin.

Ruotsalaisten vierailu onkin sitten spexmästarenin vuoden huipennus.

TEK-yhdyshenkilö

TEK on diplomi-insinöörien ja vastaavan yliopistokoulutuksen saaneiden etu- ja palvelujärjestö. TEK tarjoaa jäsenilleen mm. ammattilehtiä ja oppaita, työsuhde- ja palkkaneuvontaa, rekrytointi-, ura ja kansainvälistymispalveluja sekä vakuutusturvaa työttömyyden ja työsuhteeseen liittyvien riskien varalta.

Killan TEK-yhdyshenkilön tärkein tehtävä on kehittää ja ylläpitää yhteistoimintaa TEK:n ja killan välillä. Perinteisesti yhteistoiminta on pitänyt sisällään mm. TEK-tietouden levittämistä sopivien valikoitujen tapahtumien yhteydessä. Kätesi ovat kuitenkin melko vapaat mitä mielikuvituksellisempienkin ideoiden toteuttamiseen. Näiden ideoiden toteuttamiseen on myös mahdollista saada niin rahallista kuin muutakin tukea TEK:n suunnalta. Tavoitteena on tietenkin saada perusteltua jokaiselle kiltalaiselle TEK-jäsenyyden tärkeys ja saada heidät kaikki jäseniksi elleivät sitä vielä ole.

Tehtävään lähteminen ei varsinaisesti vaadi mitään muuta kuin paljon innostunutta asennetta. TEK järjestää eri kiltojen yhdyshenkilöille (KYHeille) kaiken tarvittavan koulutuksen. Lisäksi TEK järjestää Otaniemen teekkariyhdysmiehen johdolla KYHeille säännöllisesti erilaista yhteistä hauskanpitoa: keilausta, rantalentistä, sitsejä, mitä yhdyshenkilöt ikinä keskenään keksivätkään. Ajallisesti tehtävä ei ole sieltä rankimmasta päästä. Yhteinen hauskanpito (joka on toki yhtä vapaaehtoista kuin hauskaakin) vie vuoden aikana joitakin päiviä ja kannattaa varautua pitämään vähintään muutamassa killan tapahtumassa lyhyehkö palopuhe jäsenyyden tärkeydestä.

Alumniyhdyshenkilö

Fyysikkoalumni on valmistuneiden fyysikoiden yhdistys, joka järjestää jäsenilleen mielenkiintoisia fyysikkohenkisiä tapahtumia. Killan ja alumnin yhteistyö on tärkeää eikä vain siksi, että nykyiset fyysikkokiltalaiset ovat tulevia alumneja, vaan myös killan kannalta. Killassa toimijat vaihtuvat muutaman vuoden välein, mutta alumnin puolelta löytyy tietoa killan historiasta jopa useita vuosikymmeniä taaksepäin. Alumniyhdyshenkilön tehtävänä on toimia Fyysikkoalumnin hallituksessa ja tuoda mukaan nykyopiskelijoiden näkemyksiä ja helpottaa yhteistyön tekemistä killan kanssa. Tehtävä sopii kaikille alumnin toiminnasta kiinnostuneille ja on loistava mahdollisuus päästä verkostoitumaan jo pitempään työelämässä toimineiden fyysikoiden kanssa.

Jaoslistaan

Fuksijaos

Isohenkilövastaava

ISOhenkilövastaava vastaa nimensä mukaisesti ISOhenkilöistä ja toimii killan ISOneuwoston puheenjohtajana. ISOneuwosto koostuu vastuuISOista ja ISOhenkilön tärkeimpiin tehtäviin kuuluu pitää yhteyttä fuksiryhmien ISOihin ja huolehtia, että ISOt jaksavat olla toiminnassa mukana Wappuun asti.

ISOhenkilövastaava osallistuu TKY:n Isohenkilötoimikunnan (=ITMK) toimintaan. ITMK:ssa on siis joka killasta yksi edustaja ja sen lisäksi ITMK:lla on puheenjohtaja. ITMK:ssä pääsee tutustumaan ISOtoimintaan eri killoissa ja myös TKY:n Teekkarijaoston toimintaan, johon ITMK myös kuuluu.

ITMK järjestää vuosittain isohenkilöille ISOsitsit Otasuunnistuksien aikaan, osallistuu isohenkilökoulutuksen järjestämiseen ja järjestää yhteisesti kaikille ISOille pari muuta tapahtumaa vuodessa.

ISOhenkilövastaavan toimikausi on yksi kalenterivuosi (kuten muillakin killan toimareilla). ISOvastaavaksi voi hyvin lähteä jo fuksivuonnaan.

FuksiGabriel

Raativuotensa jälkeen fuksikapteeni jatkaa vielä puoli vuotta (ylösnousseena) fuksiGabrielina.

Vastuuisot

VastuuIsojen (kuten muidenkin isohenkilöiden, setien ja tätien) toimikausi on poikkeuksellisesti syksystä kevääseen eli yhden fuksikurssin ajan.

VastuuIso vastaa oman fuksiryhmänsä toiminnasta. Yhdessä muiden fuksiryhmien vastuuIsojen kanssa hän muodostaa killan Isoneuwoston, joka organisoi Isotoimintaa ja auttaa ryhmien toimintaa.

VastuuIson tärkeimpänä tehtävänä on luoda toimintaa oman ryhmänsä fukseille muiden Isojen kanssa koko vuodeksi, syksystä Wappuun asti. Lisäksi vastuuIso auttaa fuksejaan, tiedottaa fukseille tärkeistä asioista sekä toimii aktiivisena ja hyvänä esimerkkinä fukseilleen.

Vastuuisot pystyvät helposti järjestämään ja sopimaan yhteisistä tapahtumista muiden fuksiryhmien kanssa.

Jaoslistaan

Muut

Tilintarkastajat

Tilintarkastajat ovat yleensä vanhoja rahastonhoitajia tai muita luotettavaksi tiedettyjä henkilöitä. Tilintarkastajien vastuu on lakisääteinen ja painottuu alkuvuoteen, kun edellisen vuoden tilit tarkastetaan.

Varatilintarkastajat

Varatilintarkastajat valitaan siltä varalta, että tilintarkastajat ovat jostain syystä estyneitä hoitamaan velvollisuuttaan.