Fyysikkokilta

Kiltis

Kiltis eli virallisemmin kiltahuone on kiltalaisten olohuone. Siellä voi viettää aikaa luentojen välissä tai päivän päätteeksi istuskellen, lueskellen tai jutustellen muiden kiltiksellä aikaansa viettävien kanssa. Kiltis on avoin kaikille kiltalaisille. Tule rohkeasti käymään ensimmäistä tai sadatta kertaa!

Kiltis sijaitsee Konetalossa huoneessa K147 (Otakaari 4) ensimmäisessä kerroksessa teknillisen fysiikan laitoksen tilojen, koulutusohjelman kanslian ja opintoneuvolan välittömässä läheisyydessä. Paikalle pääsee kahdella tavalla:

1. K-talon pääoven kautta tekemällä tiukan U-käännöksen oikealle ja suuntaamalla pian vasemmalta löytyvän käytävän päähän. Pääovi on auki arkisin klo 20:een ja perjantaina klo 18:aan.

2. K-talon sisäpihalta, aivan kiltahuoneen vieressä olevan oven kautta. Tämä ovi on auki klo 16:een.

Kiltiksestä huolehtivat hupikisällit, joihin voit ottaa yhteyttä kaikissa kiltistä koskevissa asioissa.

Palvelut
Siivous
Kemistifuksien jäynät
Historiaa
Kiltiksen webbikamera

Palvelut

Riippukansiot

Anonyymiriiput sijaitsevat kiltiksen opiskelutilassa. Riippukansioon voit jättää toisille tavaroita ja kertoa kaverillesi käyttämäsi riipun numeron. Lisäksi jokaisella raatilaisella on oma riippari.

Tietotekniikka

Kiltiksen opiskelutilasta löytyy neljä opiskelun tukemiseen tarkoitettua päätettä, joihin on asennettu Ubuntun mukana seuraava tavanomainen ohjelmistopaketti.

Vapaa-ajanviettoa helpottamaan kiltiksen olohuoneesta löytyy myös kaksi peli- ja muuhun viihdekäyttöön dedikoitua tietokonetta. Toinen koneista sisältää Pentiksen, tuon legendaarisen tetrishenkisen pelin jonka korkeimmat tulokset takaavat (lähes) ikuisen kunnian muiden kiltalaisten silmissä ja toinen kiltiksen vaihtelevasisältöisen taustamusiikkivalikoiman sekä lisää saman aikakauden hittipelejä DosBox-emulaattorin avulla ajettavaksi. Sinänsä ei ole mitään syytä miksi käytön tulisi rajoittua pelaamiseen, vaan onpa koneilla jopa koodailtu omia pelejä ja muita virityksiä.

Korkeakoulun WLAN-palvelut toimivat kiltiksellä tavanomaiseen tapaan ja kuuluvuus on käyttäjien havaintojen mukaan vähintään kohtalainen.

Risut ja ruusut liittyen kiltiksen tietokoneisiin voi lähettää hardware-operaattorille. Killalle saa myös lahjoittaa käyttökelpoista ATK-tavaraa.

Fyysistä tietokoneistoa ja näiden (peli)sisältöä ylläpitää hardware-operaattori.

Julkaisut

Kiltikseltä ei luettava lopu. Kirjahylly on täynnä mielenkiintoisia opuksia ja lehtihyllystä löytyy vanhempiakin huumorijulkaisuja. Varsinaista hyötyosastoa edustavat eri vuosien opinto-oppaat. Lisäksi kaikista killan kerran vuodessa ilmestyvistä painotuotteista, kuten Fuksioppaasta ja Fuksimatrikkelista, on kiltiksellä kappaleet.

Kiltikselle säännöllisesti tulevat lehdet:

  • Aku Ankka
  • Kvantti - kiltalehdistä parhain
  • Muiden kiltojen kiltalehdet
  • McKinsey Quarterly
  • Sana

Lisäksi kiltikseltä löytyy kokoelma kiltalaisten lahjoittamia muita aikakauslehtiä - kirjoitushetkellä mm. Scientific Americaneja, Imageja ja Suomen Kuvalehtiä - viime vuosilta.

Ruokahuolto

Jääkaappi, mikro, ja keittolevy ovat hyödyllisiä omien eväiden säilömisessä ja lämmittämisessä, kun päivät venyvät pitkiksi. Kiltiksellä on myös kahvinkeitin ja vedenkeitin sekä kahvi- ja teetarpeita. Kiltalaiset saavat keittää ja nauttia kahvia ja teetä vapaasti ilman eri korvausta. Kiltiksellä voi myös säilyttää näitä varten omaa mukia, joka kannattaa mieluiten nimikoida.

Siivous

Kaikki siivoavat kiltiksellä omat jälkensä.

Noin kerran kuussa tai kahdessa isompi siivous on tarpeen, ja silloin kiltisvastaava ja kiltisapurit järjestävät kiltissiivouksen. Kiltissiivouksesta ilmoitetaan tapahtumakalenterissa ja nyysseissä aivan kuten muistakin killan tapahtumista, mutta mahdollisesti hieman nopeammalla aikataululla. Kaikki kiltalaiset ovat erittäin tervetulleita! Vaikka hommaa ei yleensä ole järkyttävän paljoa, sujuu siivoaminen isolla porukalla aina vikkelämmin.

Kalusteita kunnostetaan kiltisapurien ja muiden kiltalaisten innokkuudesta riippuen. Sisustusta vaihdetaan toisinaan kiltissiivousten yhteydessä tai kun uusia kalusteita lahjoitetaan killan käyttöön. Isompi huonekalujen järjestyksen vaihto ja suursiivous järjestetään noin kerran 10-20 vuodessa.

Kemistifuksien jäynät

Kemistifuksit ovat jäynänneet meitä aikojen saatossa jo lukuisia kertoja. Jäynät ovat sijoittuneet Lumisodan läheisyyteen ja fyysikkofuksit tekevät vastaavalla tavalla jäynän kemistien kiltikselle.

Kemistijäynä 2005.
Vuoden 2005 jäynä ovelta kuvattuna. Vesikuppien lisäksi isolle pöydälle oli taiteiltu kirjaimet "KK" (Kemistikilta) mehulla täytetyillä mukeilla.

2012 Ansa
Kiltiksen valot oli sabotoitu; loisteputket oli käännetty väärinpäin ja hehkulamput irrotettu ja piilotettu kiltikselle (eikä kätköä ole löydetty). Pimeys oli ansoitettu siimoin ja elmukelmuin. Ansan purkamista vaikeutti kaikkien teräaseiden takavarikointi. Lisäksi vessapaperit oli vaihdettu hiekkapaperiksi, mitä kiltiksen vessoja käyttävät lafkan työntekijät eivät arvostaneet.
2011 MURHA!
Kiltiksellä aamun koittaessa oli jäljellä vain yksi fyysikko, puukko selässään roskien ympäröimänä. Kaikki kalusteet (Mukaan lukien koskemattomana pidetty pentiksen näppäimistö oli hävitetty sormenjälkien pelossa) Myöhemmin fyysikkosalapoliisit kuitenkin onnistuivat jäljittämään kaluston M-salin edustalle ja toimittamaan sen takaisin kotiin.
2010 Nippusiteet
Kaikki mahdollinen ja mahdoton oli kiinnitetty toisiinsa nippusiteillä. Lisäksi olohuoneessa kulki ristiin rastiin köysiä.
2009 Pallomeri
Kiltis oli täytetty kaikkien rakastamilla pallomeripalloilla ja vaaleanpunaisella glitterillä, jota nähtiin vielä kuukausien päästä Konetalon käytävillä ja jopa ahkerimpien kiltikselläkävijöiden kotiovilla Teekkarikylässä.
2008 Pitkäranta-mobile
Maailmankirjallisuuden klassikko, Pitkärannan "Laaja matematiikka 1" oli raadeltu julmasti ja ripustettu lankojen varassa kiltiksen kattoon.
2007 Erotiikka-anniskeluliike
Kemistifuksit lainasivat idean eräältä takavuosien fyysikkovuosikurssilta ja muuttivat kiltiksen miesten välistä ystävyyttä ylistäneeksi mustan verhoilun koristelemaksi yökerhoksi.
2006 Kelmusäilöntä
Noin 1500 metriä kelmua varmisti, että kiltiksen esineistö pysyy tuoreena.
2005 Vesikuppijäynä
Kiltiksen vaakasuorat pinnat olivat täynnä vedellä täytettyjä kertakäyttömukeja.
2004 Sauna
Ilmankostutin, kuumailmapuhallin sekä saunarekvisiitta takasivat hikisen tunnelman.
2003 Biohazard
Ydinjätettä, varoitusmerkkejä ja vaarallisen näköinen sammio.
2002 Romantiikkaa
Kiltis oli täynnä sydämiä ja lemmestä kertovia huoneentauluja.
2001 Lumisade
Kiltis oli muutettu sen näköiseksi kuin siellä sataisi lunta.
1999 Kiltahuoneen sammutusjärjestelmä
Kiltahuoneen kattoon oli liimattu kori 1-olutta ja ovenpielestä löytyi sammutuskaapista pullonavaaja.
1997 Australialainen päiväkoti
Kiltiksen katossa oli mm. hiekkalaatikko.

Historiaa

Aikojen alussa kiltahuone sijaitsi fysiikan osaston tiloissa "jossain", kunnes vuosiksi 77-79 siirrettiin tilaan joka tunnetaan nykyisin U118:na. Tämän jälkeen kiltis sijaitsi pitkään Otakaari 3:ssa teknillisen fysiikan talossa, jossa se ehti näyttää erilaiselta aikojen saatossa. Ennen poismuuttoaan Konetaloon vuonna 2008 kiltiksen väritys oli harmonisen vaalea, mutta aiemmin seinät olivat olleet ainakin violetit. Seinään maalatusta fluoresoivasta sienipilvestäkin liikkui juttuja.